tiistai 30. syyskuuta 2014

Luukku 492 
Kulkenut Sauvoon, leima Sauvo 17.12.1972.
Foto: Mikko Julkunen, julkaisusarjamerkintä "1156/-" (osa jää joulumerkin alle piiloon).

maanantai 29. syyskuuta 2014

Luukku 491
(Limoviikuna toimittaa joulukuusen virkaa aivan hyvin, ja tämä tiedettiin jo 1970-luvun alussa!)
Kulkenut Raisioon, Leima Pori 17.12.1970.
Merkinnät "Printed in Finland, Yhteiskirjapaino Oy" ja "72".

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

lauantai 27. syyskuuta 2014

perjantai 26. syyskuuta 2014

Luukku 488 
Kulkenut Tampereelle, leima Tampere 18.12.1976.
Julkaisija: Paperitaide, merkintä "2992/5".

torstai 25. syyskuuta 2014

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Luukku 483 
Kulkenut Helsinkiin, leima Helsinki 13.12.1985.
Foto: Ahti-filmi, merkintä "1097/6".

"Keinolumi" on ehkä vähän väärä tunniste tähän korttiin, mutta missään muussa kortissa en ole törmännyt yhtä vaikuttavaan hopeisen piikikkääseen kuusenoksajäljitelmään. Joten A. en viitsi tehdä tälle omaa tunnistetta, mutta B. toivon että mahdollisimman moni lukija osuisi uudelleen tämän kortin kohdalle, vaikka sitten väärää tunnistetta käyttäen.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Luukku 481 
Kulkenut Metsämaalle, ei leimaa. Vuoden 1975 joulupostimerkki.
Julkaisija: Paperitaide, merkintä "2448/6".
Kokoelmassa on toinen, kulkematon versio samasta kortista. Siinä on nirkkoreunat ja julkaisumerkintä "1384/7 Paperitaide".

torstai 18. syyskuuta 2014

Luukku 480 
Kulkenut Helsinkiin, leima Haarajoki 3.6.1981.
Julkaisija: Paletti, merkintä "No. 2736/5".
(Kortti ei ole kulkenut joulukorttina, vaan Sylvia 8 v. on osallistunut sillä Palkintotehtävään. Lähettäjä on huomaavaisesti piirtänyt sulkumerkit kortissa painettuna olevan "Onnellista Uutta Vuotta"-toivotuksen ympärille.)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Luukku 479 
Kulkenut Kiuruvedelle, leima epäselvä -.-.1965.
Julkaisija: Kruger, merkinntä "Made in Western Germany" ja "900/3".

tiistai 16. syyskuuta 2014

Luukku 478 
Kulkenut Ihalaan, postimerkki poistettu ja leima tuhoutunut.
Julkaisija: Paperitaide, merkintä "298/6".

maanantai 15. syyskuuta 2014

Luukku 477 
Kulkenut Turkuun, leima Vaasa 22.12.1968.
Julkaisija: Cecami, merkinnät "Stampato in Italia" ja "4738".

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Luukku 476 
Kulkenut Kalajoelle, leima Oulainen 17.12.1973.
Julkaisija: Karto, merkinnät "YKP" ja "98".

lauantai 13. syyskuuta 2014

Luukku 475 
Kulkenut Metsämaalle, leima Halkivaha 17.12.1973.
Julkaisija: Artko, merkintä "1171/16".

perjantai 12. syyskuuta 2014

Luukku 474 
Kulkenut Tarvasjoelle, leima Pyhäranta ---.
15 pennin postimerkki, eli kulkenut joulupostissa 1963-66.
Julkaisija: ISV, merkinnät "Sort. 226" ja "Printed in Germany".

torstai 11. syyskuuta 2014

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Luukku 472 
Kulkenut Rajamäelle, leima Lahti 19.12.- (vuoden 1977 postimerkki).
Julkaisija: Kruger, merkinnär "900/112" ja "Made in Western Germany".

tiistai 9. syyskuuta 2014

Luukku 471 
Kulkenut Paraisille, leima Parainen 21.12.1970.
Julkaisija: Paperitaide, merkinnät "1902/6*" ja "Foto: I.Poutanen".

Lienee perusteltua olettaa, että eilisen Invalidiliiton kortin kuvaaja on sama kuin tämän kortin. Etsinnöistä huolimatta en ole onnistunut löytämään tietoa valokuvaajasta nimeltä I.Poutanen, ja oletankin, että tähän Paperitaiteen korttiin etunimen alkukirjain on merkitty väärin ja kyseessä on valokuvaaja Jorma Poutanen (1930-2004). Häntäkään valokuvataiteen museon Kuka kuvasi -palvelu ei jostain syystä tunne, sen sijaan Helsingin Sanomissa julkaistu muistokirjoitus valottaa Poutasen uraa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

lauantai 6. syyskuuta 2014

Luukku 468 
Kulkenut Kaskenmäelle, leima Lahti 21.12.1969.
Julkaisija: Artko, foto: Ahti-filmi, merkintä "1060/8".

perjantai 5. syyskuuta 2014

Luukku 467 
Kulkenut Lahteen, leima --- 17.12.1970.
Julkaisija: Artko, foto: Ahti-filmi, merkintä "1062/8".

torstai 4. syyskuuta 2014

Luukku 466 
Kulkenut Köklotiin (Mustasaari), leima Vaasa 19.12.1969.
Julkaisija: Artko, foto: Ahti-filmi, merkintä "1056/6".

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Luukku 465 
Kulkenut Haukivuorelle, leima Purola 20.12.1966.
Julkaisija: Artko, merkintä "1008/8".

tiistai 2. syyskuuta 2014

Luukku 464 
Kulkenut Kemiin, leima Tervola 21.12.1966.
Julkaisija: Artko, merkintä "888/5".

maanantai 1. syyskuuta 2014