keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Luukku 1000 
Kulkenut Hietamäelle, leima Kyröskoski 20.12.1965.
Julkaisija: Paperitaide, merkintä "259/6".

Nyt kun blogin luukuissa päästään tasan tuhanteen, blogi siirtyy tauolle ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Kokoelmani korteista on julkaisematta vielä karkeasti arvioiden noin puolet (ja kokoelma karttuu edelleen koko ajan). Blogin idea on luonut rutiinin, jolla olen saanut edes tämän osan kokoelmasta sähköiseen muotoon - siinä mielessä blogin alkuperäinen ajatus on siis toiminut erinomaisesti. Viime aikoina blogin viikoittanen päivityssessio on kuitenkin alkanut tuntua yhä työläämmältä, joten on aika pitää hiukan taukoa päivittämisestä.

Tervetuloa kuitenkin viihtymään näiden jo blogista löytyvien korttien pariin! Jos et ole aiemmin ehtinyt tutustua, eiköhän näistäkin hetkeksi aikaa selattavaa löydy.

tiistai 23. helmikuuta 2016

maanantai 22. helmikuuta 2016

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

lauantai 20. helmikuuta 2016

perjantai 19. helmikuuta 2016

Luukku 995 
Kulkenut Eurajoelle, leima Rauma 19.12.1967.
Julkaisija: Ilv (?), merkinnät "Printed in Western Germany", "R 211066" ja "Sort. 600 DT".

torstai 18. helmikuuta 2016

Luukku 994 
Kulkenut Kauhajoelle, ei leimaa.
25 pennin postimerkki, eli kulkenut joulupostissa 1970-72.
Julkaisija: Karto, merkinnät "KSML" ja "20".

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Luukku 993 
Kulkenut Rymättylään, leima Helsinki 17.12.1969.
Julkaisija: Artko, foto: Matti Selänne A.R.P.S.,
merkinnät "994/8" ja "Kellot Hämeen museo".

tiistai 16. helmikuuta 2016

Luukku 992 
Kulkenut Turkuun, leima Turku 20.12.1968.
Julkaisija: Artko, foto: Matti Selänne A.R.P.S,
merkinnät "994/8" ja "Juustokehä Hämeen museo".

maanantai 15. helmikuuta 2016

Luukku 991 
Kulkenut Kalajoelle, leima Kuosku -.12.1968.
Julkaisija: Artko, foto: Matti Selänne A.R.P.S.,
merkinnät "994/8" ja "Kauha ja kuparikattila Hämeen museo".

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Luukku 990 
Kulkenut Hirsilään, leima Korkeakoski 21.12.1970.
Julkaisija: Artko, foto: Matti Selänne A.R.P.S., merkinnät "994/8" ja "esineet Hämeen museo".

lauantai 13. helmikuuta 2016

Luukku 989 
Kulkenut Turkuun, leima Tampere 16.12.1971.
Julkaisija: Artko, foto: Matti Selänne A.R.P.S., merkinnät "994/8" ja "esineet Hämeen museo".

perjantai 12. helmikuuta 2016

torstai 11. helmikuuta 2016

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Luukku 986 
Kulkenut Turkuun, leima Tampere 17.12.1966.
Julkaisija: Artko, merkintä "971/8".

tiistai 9. helmikuuta 2016

Luukku 985 
Kulkenut Majanojalle (Metsämaa), leima Kangasala 21.12.1966.
Julkaisija: Artko, merkintä "928/8".

maanantai 8. helmikuuta 2016

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

perjantai 5. helmikuuta 2016

Luukku 981 
Kulkenut Taipalsaarelle, leima Lappeenranta 21.12.1963.
Julkaisija: Artko, merkintä "686/8".

torstai 4. helmikuuta 2016

Luukku 980 
Kulkenut Uuteenkaupunkiin, leima Turku 19.12.1973.
Julkaisija: Artko, foto: Ahti-filmi, merkintä "1171/16".

p.s. Vertaa Karton korttiin luukussa 576!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Luukku 979 
Kulkenut Vuoriniemelle, leima Imatra 16.12.1977.
Julkaisija: Artko, merkintä "1304-6".

tiistai 2. helmikuuta 2016

maanantai 1. helmikuuta 2016